Minä

Olen siis kirjoitushetkellä 20-vuotias pojanmullikka Lapin Torniosta. Opiskelin aikani Putaan Lukiossa ja yläasteella. Nyt olen ylioppilas ja sähkötekniikan opiskelija Oulun yliopistossa. Asepalvelukseni suoritin Lapin ilmatorjuntarykmentissä, Rovaniemellä II/04 saapumiserässä.

Tietokoneet

Olen ollut kiinnostunut tietokoneista pitkään. Ensimmäisen oman tietokoneeni sain tosin vasta 16-vuotiaana, mutta sitä ennen käytin isoveljeni tietokoneita, josta hän oli välillä käärmeissään ja esti minua käyttämästä niitä. Tämä luultavasti piti yllä kipinää ja nykyään en paljoa muuta teekkään kuin räplään tietokoneita. Tietokoneissa minua kiinnostaa niiden suomien mahdollisuuksien laajuus ja informaationkäsittelyn ja -löytämisen helppous.

Valokuvaus

Parin vuoden ajan kuolasin digikameroiden perään. Vasta kesällä 2003 sain rahaa tarpeeksi ostaakseni kameran. Seuraavana syksynä ja talvena tuli kuvattua aika paljon, sitten tuli armeija ja työt, jotka keskeyttivät harrastuksen lähes tyystin. To be continued…

Pyöräily

Pyöräilystä lisää sille omistetulla sivulla.

Musiikki

En varsinaisesti harrasta musiikkia, vaan lähinnä sen kuuntelua. Musiikkimakuni on melko suppealla tavalla laaja. Pidän rock/metal tyyppisestä mätöstä mikäli siinä vain on tarpeeksi säröä ja miehistä röhinää. Toisaalta en voi sietää urkuja em. yhteydessä, eli tämä rajaa Sonata Arcticat ja Statovariukset pois. Muutamia lemppareita mainitakseni: Godsmack, Slipknot, Fear Factory, Machine Head, Meshuggah, Linkin Park jne. En tosin ole aivan näin ahdasmielinen musiikin suhteen. Kuuntelen myös ns. laadukasta poppia kuten esimerkiksi Didoa, Tiktakkia ja Avril Lavignea. Enemmän dataa löytyy last.fm-verkkopalvelusta.

Yhteystiedot

Jos nyt sattuu niin hauskasti, että haluat saada yhteyttä minuun niin tässäpä on tarvitsemiasi tietoja.

  • Sähköposti:
  • IRC: thrill @ IRCNet
  • ICQ: 79522861
  • MSN: jaska@softhome.net
  • Skype: JariMarkus

Kumivene.org pyörii WordPressin avulla.
Merkinnät (RSS) ja Kommentit (RSS).

© Jari Ylimäinen 2005-2008.
Kaikki sisältö lisensoitu Creative Commonsin Nimi mainittava - Ei kaupalliseen käyttöön 1.0 -lisenssillä, ellei toisin mainita.